perjantai 18. lokakuuta 2019

Kusti polkee ja posti kulkee

Tämä tälläinen saapui tänään postitse. Liillä (Nature's Masterpiece In Your Eyes) on kunnia olla ensimmäinen Viron Muotovalio-tittelin saanut kennelimme kasvatti! 😍 Ja jos onnetar on myötäinen, niin saamme ensi talvena ihastella Liin pentuja...


Pentuhautomosta terveisiä!

Lilin pentumasu on alkanut jo näkyä ja näissä iloisissa merkeissä toivotamme kaikille oikein hyvää viikonloppua!

Montakohan pientä kurttuotsaa syntyykään marraskuun lopussa... (c) Noora Mäkiö

tiistai 15. lokakuuta 2019

Pentuja tulossa - JIHUU!

Eilen ultraäänitutkimuksen myötä saimme vahvistuksen sille, että Nooran ja Lilin kosiomatka Viroon kuukausi sitten Didä tapaamaan oli juuri niin onnistunut kuin saatoimme toivoakin! Lili on ollut astutuksen jälkeen tavallistakin tyytyväisemmän oloinen eloonsa ja oloonsa ja lisäksi ruokahalu on parantunut entuudestaan. Rohkenimmekin jo uskoa, että ne olivat merkkejä astutuksen onnistumisesta ja nyt voimme lakata arvuuttelemasta. Odotamme sekä punavalkoisia että brindle-värityksisiä, valtavan suurilla persoonallisuuksilla varustettuja kurttunaamoja syntyväksi marraskuun 20. päivän tietämillä!

Lili (Nature's Masterpiece Happy Hour) tyytyväisenä kuningattaren pedillään ;) (c) Noora Mäkiö

Juoksijahirmu All Square Dat Donat Dedicat aka Didi (c) Aleksandr Tarlõkov

Alkuperäisistä suunnitelmistamme poiketen kenneliimme tulee tänä vuonna vain Didin ja Lilin pentue. Etsimme vielä näyttelyharrastuksesta kiinnostunutta kotia narttupennulle!

Ja alla vielä videopätkä viime talven Kiss-pentueemme ruusunnupun Avan (Nature's Masterpiece Kiss from A Rose, ikää 9 kk:tta) agility-treeneistä yhdessä sijoitusemäntänsä Ansku Miettisen kanssa. On kyllä erinomaisen sydäntä liikuttavaa nähdä, kuinka kumpainenkin niin nauttii yhdessä tekemisen riemusta!