maanantai 30. joulukuuta 2013

Kuvia Vivin pennuista

Vivin omassa kodissaan synnyttämät viisi tyttöä ja Diesel-poika ovat jo ehtineet 9 päivän ikään. Parempi puoliskoni kävi eilen kyläilemässä Vivin perheen luona ja otti visiittinsä yhteydessä alla olevat yksittäiskuvat lapsosista.

Ensimmäisenä syntynyt Demi-typy, jolla on jännä puolikauluri.
Toisena syntynyt Dolly-tyttönen.

Kolmantena syntynyt Donna-tyttönen, jolla on hauskainen "salamakauluri".

Neljäntenä syntynyt Doris, jolla on takaraivossaan kaulurista erillinen pieni valkoinen merkki.
Tässä on pentueen ainoa "Diesel"-poika, jolle oli jo nimikin valmiina ennen syntymää :)

Ja viimeisenä syntynyt pennuista kaikkein pienin Daisy-tyttö, joka sai alkuun lempinimen Niiskuneiti takajalan rengasta muisuttavan valkoisen merkin vuoksi :)


Tyttöpennuista kaksi on vielä vapaana ja yhdelle etsimme aktiivista, näyttelyistä ja/tai juoksuharrastuksesta innostunutta sijoituskotia :)

torstai 26. joulukuuta 2013

Kuvia pentulandiasta

Gabbyn pennut tulivat tänään 1 viikon ikään ja iloksemme kaikki ovat tuplanneet syntymäpainonsa ja vaikuttavat pirteiltä ja terhakoilta. Alla kuvia pentusista.

Tarmo-poika syntyi ensimmäisenä ja on syntymäpainostaan lähtien ollut kaiken aikaa suurin pentu.

Toisena syntynyt Vieno-tyttö omaa ainakin tässä vaiheessa vaatimattoman luonteen, eikä pidä melua itsestään!

Kolmantena syntynyt Bobby sai nimensä lähes kokonaan ruskeasta oikeasta tassustaan - Bobby Brown you know ;)

Gabby Junior on pennuista ainoa, jolla on äitinsä tavoin koko kaulan kiertävä valkoinen "kauluri".

Viidentenä syntynyt Kipinä on lyyleistä isoin ja kaikista pennuista äänekkäin, minkä ansiosta sai nimensäkin!

Viimeisenä syntynyt Inkeri tai englantilaisittain Ginger sai nimensä muita pentuja oranssimmasta turkistaan.


Ainakin toinen pojista sekä mahdollisesti yksi tyttö ovat vielä vailla omaa rakastavaa kotia. Otahan yhteyttä jos kiinnostuit! Lauantaina luvassa kuvia toisesta pentueestamme :)

lauantai 21. joulukuuta 2013

Gabbyn ja Vivin pennut ovat syntyneet!

Väsyneenä, mutta onnellisena, minulla on ilo ilmoittaa, että Gabby synnytti 4 terhakkaa ja tervettä tyttöpentua ja 2 yhtä terhakkaa, tervettä poikaa torstai-illan ja yön aikana. Ensin syntyi poika, sitten tyttö, minkä jälkeen tuli taas poika ja siitä eteenpäin tulikin siis vain suloisia pikkutipusia. Synnytys sujui helposti ja ongelmitta, vaikka kestikin 6 ja puoli tuntia Gabbyn ottaessa lepotaukoja kolmannen ja neljännen pennun välissä sekä ennen viimeisen pennun syntymää. Itse asiassa olimme viidennen pennun jälkeen jo valmistautuneet siihen, että kaikki pennut olivat syntyneet, joten pentuhuonetta siivotessamme yllätyksemme oli melkoinen, kun Gabby putkautti viimeisen tyttöpennun maailmaan! Alla kuva pennuistaan erinomaisesti huolehtivasta Gabby-emosta ja kahden päivän ikäisistä, kauniista ja hyvin syöneistä puppeleista.

Yksi tytöistä on tässä vaiheessa turkinväriltään sisaruksiaan ja veljiään oranssimpi, siksipä kutsummekin häntä Gingeriksi :)

Vivi astutettiin päivä Gabbyn jälkeen ja niinpä tuo päätti myös synnyttää omat vauvansa samassa aikataulussa eli Gabbyn synnytystä seuraavana päivänä. Ja pentujen määrä ja väritys pysyivät  yhtälailla samana Vivin pyöräyttäessä maailmaan 5 punavalkoista tyttöä ja yhden pojan, jolle on jo nimikin - Diesel :D Vivi suhtautui ympärillä pyöriviin kätilöihin suurella luottamuksella ja kiintyi pentuihinsa välittömästi. Näin molempien pentueiden kasvattajana on valtava helpotus, että molemmat nartut ovat niin erinomaisia emoja! Alla eilen otettu kuva Vivistä pentuinensa noin 2 tuntia viimeisen pennun syntymästä.

Vivi suloisine pentuineen, joilla oli heti kova kiire tissille!

Osa pennuista on vielä vapaana rakastavaan, rotua ymmärtävään kotiin! Etsimme myös sijoituskotia niin uros- kuin narttupennulle. Yhteydenotot lämpimästi tervetulleita!

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kohta poksahtaa!

Sekä Gabbyn että Vivin raskausaika on sujunut hienosti ilman mitään ongelmia ja molempien tyttöjen masut ovat kasvaneet lupaavan kokoisiksi kummuiksi! Saas nähdä montako penneliä maailmaan putkahtaa tämän viikon lopulla :) Gabbyhan tuli luoksemme jo viikko sitten ja silloin sängylle hyppääminen sujui vielä kohtalaisen ketterästi, mutta nyt sinne pääseminen on alkanut tuottaa pieniä vaikeuksia. Ulkona käydään vain juuri sen verran, että tarpeet tulee tehtyä ja muutoin neiti vain lepäilee ja valmistautuu H-hetkeen. Niin ja nyt tämän viikonlopun aikana Gabby ruvennut myös petaamaan pentulaatikkoa kuten kunnon emon kuulukin. Pentujen liikkeet tuntuvat ja näkyvät jo ihon läpi vatsan kohdalla ja neiti nauttii silmin nähden vatsanseudun siluttelusta.

Alla kuvia Gabbysta, kun laskettuun aikaan on jäljellä 6 päivää.

Voiko tällä masulla enää istua muutoin kuin jalat leviällänsä, kysyy Gabby (c) Nature's Masterpiece

Voi meitin paksua akkaa! Enään ei ole montaa päivää kestämistä! (c) Nature's Masterpiece