keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Meillä on koiravauvoja!

Olen pitkään ja hartaasti suunnitellut, toivonut ja odottanut kennelimme ensimmäistä pentuetta ja nyt haaveeni on vihdoin toteutunut! Suloinen Sohvimme synnytti viime viikon keskiviikon ja torstain välisenä yönä neljä terhakkaa tytärtä :)

Itse synnytys sujui kuin suoraan oppikirjasta, vaikka ajankohta tulikin pienoisena yllätyksenä. Sohvin laskettu aikahan oli vasta lauantaina, eikä hän antanut mitään merkkejä siitä, että synnytyksen aika olisi jo tuloillaan, vaan söi normaalilla ruokahalulla illallisensa ja lekotteli vieressäni sohvalla rauhallisen oloisena. Liekö sitten kiittäminen intuitiota, jonka vuoksi päätin nukkua nimenomaisen yön pentuhuoneessa. Sohvi oli vaihdellut paikkaansa levottoman oloisesti vieressäni ja intensiivisen itsensä nuoleskelun jälkeen sytytin valot ja nousin ylös. Sohvi ei jäänyt sänkyyn loikoilemaan, eikä katsonut minua kummastuneena, että mitäs siinä remuat, vaan hyppäsi lattialle ja aloitti vimmatusti järjestellä ja pedata pentulaatikkoa. Kun huomasin ensimmäisen supistuksen oli päivän selvää, että tässä sitä nyt mennään! Ja kahden tunnin päästä kaikki neljä pentua olivatkin sitten onnellisesti syntyneet :) 

Nyt pennut ovat siis 6 päivän vanhoja ja ovat herkutelleet Sohvin maitobaarissa siihen malliin, että syntymäpaino on jo tuplaantunut. Pennelit ovat kaikki punavalkoisia ja muistuttavat väritykseltään aika paljon toisiansa. Alla kuvat tyttösistä syntymäjärjestyksessä tulevine rekisteröintinimineen :)

Ensimmäisenä syntynyt muksu Nature's Masterpiece One Million

Toisena syntynyt tyttö Nature's Masterpiece One Step Ahead, jolla sisaruksistaan poiketen on vain puolikauluri kuten äidillään Sohvilla.

Kolmantena syntyi Täplä eli Nature's Masterpiece One Little Spark. Hänellä on hellyttävästi ruskea täplä valkoisessa "mohikaaniviirussa".
Viimeinen tyttö tulee olemaan nimeltään Nature's Masterpiece One More Time. Pikkuisen otsakuvio voi kasvun myötä muuttua sydämen muotoiseksi :)


Ja viimeiseksi vielä perhepotretti ylpeästä ja parhaimmasta mahdollisestä äidistä pullukoine tyttärineen!



Tässäpä tätä juttua tältä erää! Huomenna vuorossa Sohvi-emon ja Sputnik-isän esittelyä ja uusimmat kuulumiset pentulaatikosta :)

6 kommenttia:

  1. Vitsi miten ihania pieniä makkaroita! :) Ja tosi hienoa, että kaikki meni hyvin. Täytyy tulla katsomaan heitä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Ulrika ja tervetuloa katsomaan muksuja vaikka joulun välipäivinä :)

      Poista
  2. Ja mahtavat onnittelut koko katraalle sekä Sohvi-emolle ja tietty pollealle Tero-"kasvikselle" !
    Mukavaa ,että sait blogisi auki vihdoin, sillä kaikki ei suinkaan vietä aikaansa FB:ssä, vaikka niin sitä luulisi... Onnea ja menestystä nyt ekan pentueen myötä kasvattajan polulla!
    Pirjo R-S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset onnitteluista ja onnentoivotuksista Pirjo! Rapsuja ja suukkoja omille basuvauvoillesi!

      Poista
  3. Ihania pentuja! Ollaan itse vasta aloittelemassa elämää basenjin kanssa, ja näitä kuvia katsoessa pentukuume sen kun kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Venla! Teillä on ihanat ajan tuloillaan, kun saatte ikioman kurttunaaman elämäänne sulostuttamaan :) Itse olen basenjeille niin myyty, etten osais kuvitella meille minkään muun rodun edustajaa. Ja onneksi yksi Sohvin tyttäristä on jäämässä meille pysyvästi, niin ei tarvitse kaikista vaaveista luopua 6 viikon päästä. Hyvää joulun ja pennun odotusta teille ja nähdään basutapahtumissa!

      Poista